Iceman – Kimin matkassa

26,90  sis. alv

Kulta, Heikki
s.448
2020

Varastossa

Kuvaus

Kimi Räikkönen on ollut 2000-luvun tunnetuin suomalainen maailmalla. 20 vuoden ajoura huipputasolla on aivan poikkeuksellinen ja kuin jonkinmoiseksi loppukaneetiksi Kimi on nyt kaikkien aiko-jen eniten F1-kisoja ajanut kuljettaja.

Suomen kokeneimman F1-toimittaja Heikki Kullan ura Grand Prix -sisäpiireissä on vielä vuosikymmeniä pidempi kuin Räikkösellä. Heikki on seurannut Kimin tekemisiä läheltä koko tämän F1-taipaleen ajan. Nyt Kulta on kirjoittanut oman tarinansa näistä yhteisistä vuosistaan Räikkösen lähellä.

Kirja on tehty urheilu edellä – mutta ei rallienglannilla vaan suomalaisillekin niin tutuksi tulleella aidolla formulakielellä.Räikkösen uraa peilataan vuosikymmenien perspektiivillä – Kulta kertoo ne aidot asianosaisten tunne-elämykset ja mielentilat, miten hän on ne kirjannut ylös läheltä niin kisoista, kotioloista kuin salaisista sopimusneuvotteluistakin.